R.I.P. Sissi 26.9.2000-9.2.2013


Tuli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri lohduton,
mut tiedän sun hyvä olla nyt on.


Olin vasta 8-vuotias, kun Sissi haettiin meille Sodankylästä. Jere oli kuollut vasta hetkeä aiemmin, sitä en vielä osannut kovin surra. Omaa koiraa olin toivonut jo pitkään ja isä lupasi, että Sissi olisi minun. Sain päättää sille nimenkin, joka oli selvä jo automatkalla kotiin päin. Sissi siitä tulisi, kuvasihan nimikin sisukasta metsässä kulkijaa. Pieni pörröinen karvakerä uskomattomalla tarmolla, sellainen Sissi oli pentuna. Se repi sukkia ja juoksi naapurin pystykorvan kanssa, missä ikinä halusi.

Taluttelin Sissiä kaverin kanssa, eräskin nainen pysähtyi useammat kerrat kehumaan, kuinka hieno koira Sissi oli - juuri sellainen kuin koiran pitää ollakin. Nykyään niillä itselläänkin on pystykorva. Sissin ei koskaan tarvinnut tapella omasta mielestään, toki se haasteeseen vastasi kuten kunnon pystykorvan kuuluukin, mutta itse se ei siihen ryhtynyt. Lenkillä se ei räyhännyt vastaan tulijoille, ei sen tarvinnut, kun se tiesi, että se on maailman paras.

Sissin elämän aikana meidän taloon ehti tulla neljä muutakin koiraa, sen lisäksi se joutui kestämään kavereiden koiranpennut, jotka nekin ovat kasvaneet jo aikuisiksi. Kaikkia niitä se komensi omaan sissimäiseen tapaansa eikä varmasti alentunut leikkimään kenenkään kanssa, riekkuminen Sissin ympärillä oli ehdottomasti kielletty. Se säilytti aina arvokkuutensa ja samalla se oli koira, jolla oli pilke silmäkulmassa.

Sissi vuonna 2009 ja vuonna 2005 mummolan portailla.


Sissi toukokuussa 2010 metsälenkillä ja noin 3,5kk ikäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti